Fuck the fatness, feel the fitness

Voi helvetti tätä jojoilua. Eilen aamupaino oli 49.7, mutta eilen oli myös ne serkkuni lapsen syntymäpäivät ja siellä tuli sitten arvatenkin syötyä kakkua ja vaikka mitä muita herkkuja. Synttäreiltä jäi sitten päälle ihan hillitön syömisvimma, joka johti pariin pitsapalaan ja siihen, että aamupaino oli tänään 49.9. Tänään tuo syöpöttely on sitten valitettavasti vain jatkunut ja huomenna paino alkaa taas vitosella, jes. Itsekuri on tällä hetkellä kyllä jossain todella kaukana, pitäisi saada kiskottua se jotenkin takaisin, kun nyt tästä ei oikeasti näytä tulevan mitään.

Katsoin eilen 4D:n, jonka aiheena oli "kuukaudessa kokoon XXS". Olen katsonut kyseisen dokumentin itseasiassa viime kesänä YouTubesta englanniksi, joten en saanut tuosta nyt paljoakaan irti. Tietenkin suomenkielisillä tekstityksillä on aina mukavampaa seurata, mutta en kyllä ollut jäänyt mistään sen suuremmasta paitsi - tosin nyt dokumentissa olleiden naisten painot näkyivät myös kilogrammoina. Kyseisen dokumentin ideana on siis se, että kaksi naista kokeilevat erilaisia dieettejä laihtuakseen kuukaudessa monta vaatekokoa pienemmäksi. Oikeastaan he kituuttavat itseään syömishäiriöisen tavoin ja yrittävät saada mahdollisimman monta kiloa karistettua lyhyessä ajassa. Kyseinen dokumentti jatkuu ensi viikolla ja siinä sitten nähdään, miten noiden naisten kävi.

Itselleni tuli jotenkin todella outo olo tuota dokumenttia katsoessani. Se toi mieleeni ne viime kesän 400-500 kalorin päivät, joiden ajattelu taas sai minut sättimään itseäni ihan helvetisti, kun nykyään en tee mitään muuta kuin syön. Pitäisi tsempata, se tuo hyvän olon. Kaipaan sitä onnistumisentunnetta, josta sai vähäkalorisen päivän jälkeen nauttia - en ole tuntenut sitä aikoihin. Saisinpa edes päivittäisen kaloriannokseni alle 1000, ei sen noin vähää tarvitse olla kuin kesällä. Vaikkei sekään oikeasti ollut loppujen lopuksi vaikeaa, itsekurista vain kiinni. Vaikka dokumentti toi mieleeni viime kesän, katsoin sitä vähän toisin silmin kuin noina aikoina. Silloin näin sen lähinnä motivaation kasvattajana ja kannustajana, nyt enemmänkin tajuan sen antavan varoittavaa esimerkkiä siitä miten jotkut rääkkäävät itseään. Kuitenkin näen siinä yhä sen motivaation lisääjän, sen kannustajan. En tiedä mitä ajatella, tuntuu vähän sekavalta.

J:n kanssa hommat kusee. Juteltiin yhtenä päivänä seurustelusta ja ihastumisesta, ja se sitten sanoi olevansa tällä hetkellä ehkä hieman ihastunut johonkin tyttöön. Se selitti, ettei se oikeastaan ole mikään oikea ihastus, vaan J haluaa ainoastaan tietää siitä tytöstä kaiken ja sanoi että sen kanssa on kivaa hengailla. Siihen sitten kaatui se, että se olisin voinut olla minä.:/ Vituttaa. Se sanoi myös, että sen on nykyään vaikeaa ihastua, kun viime vuonna se rakastui ja sai sitten pettyä. Se selitti mulle aika paljon sen ja eksänsä jutusta ja äääh, jotenkin masentaa nyt koko homma. Ei olla myöskään puhuttu enää mitään siitä, että menisin käymään niiden luona. Tai oikeastaan heitettiin pientä läppää siitä että muuttaisin sinne, mutta se keskustelu sitten kaatui alkuunsa kun sen piti lähteä reeneihin. Miksei mulla koskaan suju mikään?

Äy, en nykyään enää saa edes kommentteja ja se on jotenkin masentavaa.